Koirahieronta

Koirien lihaksistoon sekä kaikkialle ulottuvaan kalvostoon eli faskioihin tulee samalla tavalla kireyksiä kuin ihmiselläkin. Kun koira liikkuu, lihaksiin muodostuu energia-aineenvaihdunnan myötä kuona-aineita (kuten maitohappoa). Normaalisti ne poistuvat virtsan ja ulosteen mukana. Esimerkiksi toistuva (yksipuolinen) treenaaminen ja levon (eli palautumisen) puute hidastavat kuona-aineiden poistumista, ja ne jäävät lihaksiin. Kuona-aineiden takia lihaksen aineenvaihdunta ja verenkierto tukkiutuvat, ja seuraavista treenikerroista muodostuvat kuona-aineet jäävät lihakseen. Kuona-aineiden kertyminen heikentää lihasten ja kalvoston elastisuutta sekä toimintakykyä, jolloin esimerkiksi loukkaantumisen riski kasvaa.

Kireyksiä voi tulla myös esimerkiksi törmäyksien, kiputilojen, vääränlaisten varusteiden, vähäisen liikkumisen, stressireaktioiden tai koiran rakenteen tuoman kuormituksen myötä. Kireydet voivat ilmetä muun muassa kehon virheasentoina, liikerajoituksina, venyttelykäytöksen muutoksena tai ontumisena. Kireydet saattavat aiheuttaa voimakasta kuormitusta esimerkiksi nivelille ja selkärangalle. Pehmytkudoksen jännitteet voivat vaikuttaa myös sisäelinten toimintaan.

Hieronnassa käytetään erilaisia otteita kireyksien vapauttamiseksi. Hieronnan keinoin pyritään vilkastuttamaan pehmytkudosten aineenvaihduntaa ja nestekiertoa sekä palauttamaan pehmytkudosten elastisuus ja toimintakyky. Hieronta toimii myös vammoja ehkäisevänä hoitomuotona erityisesti harrastuskoirien kohdalla. Hieronta on oiva hoitomuoto niin koti- kuin harrastuskoirille ikään ja rotuun katsomatta.

%d bloggaajaa tykkää tästä: